Heipparallaa taas! :)
Ajattelin
lyhyesti kertoa omia näkemyksiä laihdutuskuureista ja laihduttamisesta
ylipäänsä. Mikäli tavoitteena on laihtua pysyvästi, en suosittele mitään
laihdutuskuureja/dieettejä kenellekään. Niissä yleensä käy niin, että
kuurin loputtua kilot salakavalasti palaavat takaisin, ehkäpä vielä
moninkertaisena (kokemus puhuu). Näitä mm. Atkins, Nurtilett-dieetit
(ym. laihdutuspatukka-/pilleri-/jauhedieetit), kaalikeittodieetti,
näkkäridieetit jne.. Pysyvän laihtumisen saavuttaa vain syömällä
terveellisesti ja PALJON, sekä liikkumalla säännöllisesti.
Ruokavalion
muuttaminen voi olla hankalaa ja siksi tein jo aiemmin mind mappeja
avuksi siihen prosessiin. :) Toinen ja kolmas postaukseni koskee juuri
näitä aiheita. Yksinasujan voi olla helpompi pitää kiinni uudesta
ruokavaliosta kuin sellaisen, jonka taloudessa asuu muitakin. Olis hyvä
saada koko talous mukaan samaan ruokavalioon, niin homma ois helpompaa.
Oma mieheni ei suostu syömään mitään terveellistä, joten joudumme
tekemään kahta eri ruokaa. Onneksi hän silti on tukenani, vaikkei samoja
ruokia syökään. :) Pitää vaan olla sinnikäs, eikä antaa periksi
mieliteoille.
Motivaatiota
laihduttamiseen saa lukuisista asioista, ne vaan pitää löytää.
Esimerkiksi kuntolehdet ja laihdutusohjelmat (Hurja painonpudotus,
Suurin pudottaja, 4D-dokkarit jne.) ovat hyvä motivaationlähde. Lisäksi
aiemmin mainitsemaani mind mappiin olin koonnut joitakin motivaatiota
antavia juttuja (mm. sairauksia ja ulkonäköseikkoja).
Tuloksista
sen verran, että aluksihan kilot karisee nopeasti (itsellä
lähti muutamassa päivässä 4 kiloa), mutta tämän jälkeen laihtuminen
hidastuu. Sen takia ei siis kannata lannistua, sillä se on täysin
normaalia. Aluksi kehosta poistuu kaikki ylimääräiset nesteet ja
kuona-aineet, minkä takia alussa kilot lähtee kiivaammin. Paino tulee
muuten mitata aina aamuisin vessassa käynnin jälkeen, ennen syömistä. :)
Ei kannata kuitenkaan takertua liikaa painoon, vaan katsoa itseään
peilistä ja mitata vyötärönympärys. Jos treenaat lihaksia, voi paino
nousta, vaikka olisitkin laihtunut, sillä lihas painaa enemmän kuin
läski. :) Eli mittanauha heti alussa käteen! :)
Mun omia saavutuksia painon ja mittojen suhteen voi seurata etusivulla tai Omat tulokset -välilehden alta. :)
Laittelen myöhemmin vinkkejä siitä, miten kannattaa treenata jos haluaa
eroon läskeistä. :) Tsemppiä kaikille terveellisiä elämäntapoja
havitteleville! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti